maanantai 18. huhtikuuta 2016

Mall of scandinavian

Melkein viimeinen Tukholma postaus käsillä ja nyt vuorossa shopping day! Oltiin etukäteen suunniteltu, että menemme katsomaan uuden ostoskeskusksen Mall of Scandinavian valikoiman. Ostoskeskus oli avattu viime vuoden marraskuussa. Matkustimme Slussenilta metrolla ensin T-Centraliin ja sieltä jatkoimme junalla Solnan asemalle, josta pääsee suoraan ostoskeskukseen.


Plantagenin työntekijät jakoivat ruusuja ja etukuponkeja lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi, ihana alku päivälle! Laitoimme ruusut kassiin ja ne yllättävästi säilyivät siellä koko päivän ajan hotellille asti. Ruusut koristivat meidän hotellihuonetta parin päivän ajan!




Tukholmasta löytyy yli 10 Joe the Juice mehubaaria ja niissäkin on ilmainen netti, jee! Istuttiin melkoinen tovi heti ostoskeskukseen päästyämme päivitellen somea, haha. Otettiin kuvia ja mietittiin mitä me halutaan ostella ja nähdä.








Granit ja Habitat olivat minulle uusia sisustusliikkeitä ja olisi kyllä tehnyt mieli ostaa koko kauppa tyhjäksi! Onneksi matkalaukkuun ei mahtunut tuolia tai pöytää.



Starbucks kahvila piti päästä myöskin testaamaan. Tykkäsin kahvilan ulkonäöstä, se oli sellainen hieman teollinen ja erittäin avoin tila.

Olihan siellä ihan valtavasti liikkeitä ja kaikkea en edes viitsinyt tänne kuvata. Itse olin odottanut pääseväni Victoria Secretiin ja sieltä lähtikin mukaan meikkilaukku setti. Suosittelen kyllä ostoskeskusta, jos on esimerkiksi sateinen päivä!

EDIT: tulipas tästä nyt tällainen maanantai teksti...

4 kommenttia:

  1. Aika paljon kirjotusvirheitä, kannattaa ehkä harkita oikolukua jatkossa. Aika tylsä postaus, olisin halunnut jotain muutakin kuin ihan Suomestakin löytyvien kauppojen esittelyjä :/ Tuntuu että pääosassa oli tällaiset kiireessä napatut kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin kaksi virhettä, en ole äidinkielen opettaja... Harmi että nämä kuvaamani liikkeet olivat sinulle entuudestaan tuttuja, minulle ne olivat uusia. Huomasitko aijemman postauksen "Tukholma minun silmin" siellä oli esimerkiksi kuvia UrbanOutfittersistä? Kuvat ovatkin nopeaa otettuja, koska halusimme nähdä mahdollisimman paljon ja päästä rauhassa kiertämään meitä kiinnostavat liikkeet. Aina ei inspiraatio riitä kirjoittamaan värikästä tekstiä, mutta ehkä jatkossa sitten! Halusin näyttää sentään mielestäni parhaiten onnistuneet kuvat ja jos olisin kaikki liikkeet kuvannut ja laittanut tänne olisi niitä ollut jo ihan liikaa. Kiitos palautteestasi, siitä on kovasti apua minulle!

      Poista
  2. Ikävä tätä reissua!! ja menis kyl uus shoppailukierros tuolla vaikka heti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä sinäpäs sen sanoit, vois piristää tätä ankeeta kevättä!

      Poista

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä todella!