keskiviikko 4. lokakuuta 2017

KELTAISEN TALON KAHVILA



"Langin Kauppahuone sijaitsee vuonna 1811 rakennetussa kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Langin Alakartanon talossa. Langin Alakartanon rakennutti kauppias, patruuni, raatimies Johan Lang kauppahuoneeksi ja siinä on sijainnut mm. puoti, panimo, kapteenin ja puotineitsyen huoneet sekä hevostalleja talonpoikien hevosille. Kauppiastalon pihapiiriin majoitettiin niin kauppaa tekemään tulleet talonpojat kuin heidän hevosensakin. Langin aikojen jälkeen talossa on ollut mm. Alko, sekatavarakauppoja, huonekaluliike, musiikkikauppa, käsityöliike kunnes talo jäi kylmäksi vuonna 2006. Talon nykyiset omistajat ovat korjanneet talon vanhoilla rakennusmenetelmillä ja -välineillä palauttaakseen sen entiseen loistoonsa ja osaksi arvokasta Pekkatorin miljöötä"


Raahe sai viime kesänä uuden kahvilan, jossa voi myös majoittua yöksi asti. Ehdin itse käydä täällä vain kerran, mutta onneksi se on myös talvella auki. Kahvila on ihanan sympaattinen ruusuisine kahvikuppeineen. Kakkupaloja ei todellakaan ollut hinnalla pilattu ja heidän kahvinsa on kustomoitu kahvilaa varten ja oli erittäin maukasta tavallista kahvia, lisäksi sitä saa santsata. Voi pääsisinpä tänne nyt! Ajattelin jakaa nämä kuvat nyt teille, sillä ulkona sataa kaatamalla vettä ja mieltäni piristää kuvat keltaisen talon kahvilasta! Onko joku muukin käynyt täällä?











"Tämä on kuitenkin minun kaupunkini"



2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä todella!