torstai 1. maaliskuuta 2018

YKSI HUONE JA KEITTIÖ




Tervetuloa meille! Vihdoin pääsen esittelemään uuden kotini, jossa asustan minä ja koirani Meemi. Muutin Joulukuussa 2017 Ouluun elämäni ensimmäistä kertaa. Olen kyllä viettänyt ison osan elämästäni täällä, mutta kertaakaan en ole virallisesti päässyt muuttamaan Ouluun. Asunnon etsintä ei ollut mikään helpoin homma, koska omistan koiran ja halusin sijainnin olevan mahdollisimman lähellä Oulun keskustaa. Jälleen saan kiittää teiniaikojeni työpaikkaa, jonka kautta olen saanut tutustua ihmisiin, joista on ollut apua elämäni varrella todella paljon. Näiden ihmisten ansiosta löysin nykyisen asuntoni.

Asuntoni on vuokra-asunto, joka on rakennettu -89. Lähes kaikki pinnat ovat alkuperäiset, joten hieman elämän jälkiä näkyy joissakin paikoissa. Tykkään kovasti asunnoista joissa näkyy elämä, en tiedä osaisinko asua täysin uudessa asunnossa. Vaikka Kuopion asuntoni olikin lähes uusi ja omaa käsialaani pintamateriaalien ja kiintokalusteiden puolesta. En kokenut sen olevan siltikään uusi, koska olihan talo rakennettu jo 60-luvulla.

Asunto on 32.5 neliöinen yksiö parvekkeella ja omalla saunalla varustettu.

Edessä ovi kylpyhuoneeseen ja oikealla ulko-ovi. Eteisessä on lisäksi 120cm leveä avotankokomero.

Olohuoneen ja ruokahuoneen yhdistelmästä näkymä eteiseen. Nämä kolme kaappia ovat asunnon ainoat kiinteät säilytyskalusteet.

Entisen asuntoni työpöytä päätyi ruokapöydäksi ja sen sijoittaminen keskelle asuntoa on ollut todella toimiva ratkaisu!

Aito mosaiikkiparketti tuo ripauksen luksusta asuntoon ja henkii ihanasti talon aikakautta.


Koska kylpyhuoneessa ei ole säilytyskalusteita, lähes kaikki kosmetiikka löytyy tästä nurkkauksesta, jota kutsun "beauty corneriksi". Lipaston sain siskoltani.

String Pocket pääsi osaksi tätä kokonaisuutta.



Kaipaan kovasti erillistä makuuhuonetta, mutta kyllä tämäkin on ihan riittävä.

Parvekkeen ovi sijaitsee keittiön ja ruokapöydän välissä.

Keittiö on onneksi melko suuri, vaikkakin hieman epäkäytännöllinen, koska laskutilaa ei juurikaan ole. Onneksi omistan tuon Ikean rullilla olevan aputason.

Ikea Hyllis oli oikeastaan ainoa uusi kalustehankinta asuntooni. Lisäksi olen ostanut uudet valaisimet, jotka eivät ole vielä päässeet näihin kuviin asti.


Jos omistaisin television toisi se sisustamiseen todella paljon lisähaastetta, mutta mitäs te tykkäätte asunnostani? Saunan ja kylpyhuoneen esittelen teille myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, arvostan sitä todella!